sunnuntai 10. elokuuta 2014

FRIIKKITIETOA JA HISTORIAA


Virginia Gift: Tango. A History of Obsession
New revised edition 2012. ISBN 1-4392-1462-X
Pokkariformaatti, 420 sivua.



Tämä on amerikkalaissyntyisen entisen historianopettajan tangon historiaa koskeva kirja,  johon on ympätty pariasataa sivua tangoharrastajien ja ammattilaisten haastatteluilla kerättyjä henkilökohtaisia kertomuksia sekä  yleistä tanssitietoutta Argentiinasta ja Euroopasta.
TANGOFRIIKKIYS (56 sivua)
Kirjan ensimmäinen luku, The Obsession, sisältää eri taustoista tulevien yksilöiden kertomuksia siitä, miten tango otti vallan heidän elämässään. Joukossa on New Yorkilainen näyttelijä, joka matkusti Buenos Airesiin parantaakseen espanjan kielen taitojaan – ja jäi kolmeksitoista vuodeksi, toimien lopuksi tangon opettajana. Tai nykyisin tangokirjastaan ja elokuvastaan tunnettu Sally Potter, joka kävellessään eräällä Pariisin kadulla kuuli musiikkia tangoklubista, astui uteliaana sisälle – ja jäi siltä seisomalta tangokoukkuun.  Samantapainen  sattumanvarainen tapahtuma muutti Homer Ladasin sähköteknikosta San Franciscon suosituimpiin kuuluvaksi tangon opettajaksi. Kirjan kirjoittaja arvelee, että ei ole toista tanssia, joka olisi kertaheitolla muuttanut niin monen ihmisen elämän yhtä perinpohjaisesti kuin argentiinalainen tango.
Luvussa The Attraction pohditaan syitä argentiinalaisen tangon vetovoimaisuuteen. Kirjoittaja nostaa tärkeänä seikkana esille sen salliman (vaatiman) luovuuden, verraten sitä jatsin soittoon. ”Both tango dancers and jazz musicians create their music by assembling new and pre-learned phrases into varied patterns and sub-patterns”.  Ja samanaikaisesti  ”the leader must be fully aware of the music and how he intends to interpret it with the patterns he is creating”. Tämä poikkeaa muista sosiaalitansseista ”where little or no thought is necessary”.  Improvisaation yhteydessä  pitää myös  olla valmis ”to take genuine risks” sen suhteen,  että kuvio ei ehkä onnistu aiotulla tavalla. Myös (argentiinalaisittain tanssitun) tangon tiiviillä Abrazo-syleilyllä on osuutensa tangon nautinnossa mutta, kuten kirjoittaja huomauttaa, se on ”intimate, but not erotic” ja ”sensual, but not sexual”. Parhaimmillaan, ”when everything clics”, ovat kirjoittajan haastattelemat tanssijat saattaneet kokea ”the tango trance” –nimellä kulkevan kokemuksen.
TANGOTYYLIT, BUENOS AIRES,  MUU MAILMA  (140 sivua)
Tämä kolmen luvun kokonaisuus sisältää sekä tavanomaista että persoonallisempaakin tietoa, kuten tunnettujen tanssijoiden mielipiteitä.  Todettuaan, että ”Some believe that many steps and ´figuras´should be complicated an showy, but experienced dancers recognize that elegant tangos can be achieved with a minimum of movement”, kirjoittaja siteeraa huipputanssija Carlos Gaviton lausumaa ”The more you know, the less you need”. Kirjan kirjoittajan historianopettajan tausta ilmenee tavallista seikkaperäisemmissä selvityksissä nykytangoa edeltäneistä tansseista Canyenge, Candombe,  Murga, Swango ja Rueda.
Buenos Airesia koskeva luku kertaa aluksi kaupungin väestöhistoriaa, siteeraten iskulausetta, että argentiinalainen on ”an Italian, who speaks Spanish, acts French, and wishes he was English”, ja  kolmisenkymmentä sivua käytetään milongatarjonnan ja -tapojen kuvaamiseen.
Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa koskeva luku sisältää varsin yksityiskohtaiset selostukset tangoskenaariosta Suomessa, Japanissa, Saksassa, Alankomaissa, Turkissa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa – tässä järjestyksessä.  Pariisi on ollut argentiinalaisten tango-muusikoiden ja tanssijoiden ”toinen kotikaupunki” niin viime vuosisadan alkuvuosikymmeninä  kuin uudelleen Argentiinan sotilasjuntta-aikakaudella, mutta jälkimmäisenä ajankohtana Ranskassa olivat jo muut tanssit muodissa, ja tangoa harrasti harva. Sen sijaan Japani on ollut se maa ”that has most consistently and visibly kept tango alive and well”, aina 1920-luvulta asti. Paroni Tsunayoshi Megata asui Pariisissa vuosina 1920-26, palasi Tokyoon nipullinen tangolevyjä mukanaan, ja avasi tanssikoulun, jossa mm. opetettiin argentiinalaista tangoa. Myöhemmin hän tilasi runsaasti lisää tangolevyjä Argentiinasta. Jo 1930-luvulla Japanissa perustettiin useita tango-orkestereita ja ensimmäinen argentiinalaisen tangon tanssikilpailu pidettiin jo vuonna 1934.
Saksasta kirjoittaja toteaa että maalla on ”a distinguished place in the contemporary world of Argentine Tango, due both to the acknowledged high quality of the dancing and the number of the dancers, tango events and dance opportunities” ja lisää että ”Berlin is the acknowledged capital of tango in Europe”, joskin Saksassa on runsaasti toimintaa muuallakin, ja yhteensä 58 tango-organisaatiota. Mutta myös Alankomaiden tanssijat ”are recognized as being among the best in Europe”. Erityisen korkeatasoisena mainitaan Nijmegenissä sijaitseva tangokoulu El Corte.

Niin Suomesta kuin Turkista kerrotaan, että vaikka näissä maissa myös argentiinalainen tango on alkanut saada jalansijaa, niin näiden maiden ”oma” tangotanssi on kovin erilaista. Turkissa tanssitaan ´Tango Turk´-tanssia, jonka musiikki, tanssiaskellus ja lyriikka ovat ”Arabic-influenced” ja Suomalainen tangomusiikki ja –tanssi puolestaan ”resembles Fox Trot with a tango flavour. There are no changes of tempo and mood”. Tämä on kohtalaisen oikea kuvaus Suomi-tangosta, mutta jostakin käsittämättömästä syystä väitetään, että Suomalaisen tangon soitossa käytettään ”tropical instruments, such as the marimba and maracas”.
HISTORIAA PIENIN LISÄMAUSTEIN  (200 sivua)
Kirjan loppuosa keskittyy tangon historiaan, alkaen argentiinalaisen musiikin juurista 1500-luvulta lähtien. Tavallista tarkempi on kirjan selvitys Argentiinan alkuperäisten intiaanien (Guarinit ja Diaguitat) kohtalosta ja heidän sekarotuisista jälkeläisistään, ns. mestize gauchoista. Myöhemmin kuvataan seikkaperäisesti, lähes sosiologisella otteella, gauchojen ajautuminen Buenos Airesin slummeihin, jossa he aluksi olivat ylenkatsottuja, mutta myöhemmin kokivat arvonnousun, jopa siinä määrin,  että nykyisinkin käytetty sanonta hacer una gaucha (”tehdä gauchot”) tarkoittaa hädässä olevan auttamista.  Myös Argentiinan mustan väestön historia ja Candombe-perinne käsitellään. 
Tanssikulttuurin kehittyminen on kuvattu aina 1800-luvun alusta, ja saamme esimerkiksi tietää, että jo vuonna 1826 Buenos Airesissa avattiin tanssipaikka (dance hall), josta käytettiin nimitys academia, ja jossa ”all types of dance were taught” ja jo 1800-luvun puolessa välissä ”salons opened that were not affiliated with dance schools but were simply places for the public to dance”.  Kiistaan tango-sanan alkuperästä kirja ei ota kantaa, mutta totea musiikista, että ”by 1875 the first hybrid tango music – good for listening and dancing – evolved with musicians playing music that sometimes sounded a lot like the habanera, and sometimes like milongas, but all of it was influenced by candombe”.
Uudemman tangohistorian selostajana kirja on kelvollinen, mutta se poimii pikemminkin monia (sinänsä kiinnostavia) yksityiskohtia kuin että valaisisi tapahtumia lavean tasapuolisesti.  Varsin mukavasti kirja kuitenkin kuljettaa yhteiskunnallisten asioiden kehittymislinjoja ja tangon tapahtumia rinnakkain. Mielienkiintoisiin yksityiskohtiin kuluu tieto, että vuosina 1902-1910 Buenos Airesissa julkaistiin 1000 äänilevyä, joista kolmasosa oli tangoja, kun taas vuosina 1910-1920 julkaistu kokonaismäärä oli peräti 5 500, joista puolet (siis 2 250!) oli tangoja.
Mielenkiintoinen on myös tieto että jo vuonna 1899 tangomusiikkia esiteltiin laajasti Pariisissa, Maailmannäyttelyn Argentiinan paviljongissa, joka kuului näyttelyn suosituimpiin kohteisiin. Historian harrastajan perusteellisuudella kirjan kirjoittaja on poiminut monia muitakin mielenkiintoisia yksityiskohtia tangon vaivihkaisesta rantautumisesta Eurooppaan jo ennen varsinaista tangobuumia. Tangomanian vuosista onkin sitten kirjassa aivan oma 40-sivuinen lukunsa, joka sisältää monia hauskoja yksityiskohtia. Tangon kultaista kautta käsitellään 30-sivuisessa luvussa asiallisesti, mutta ilman yllätyksiä.
TUSKAN KAUTTA NYKYAIKAAN
Kirja viimeinen luku (45 sivua) kuljettaa lukijan niskalenkissä läpi sotilasjuntan vuosikymmenten alhon. Mielenkiintoinen tieto on, että mm. Osvaldo Pugliese muutti Pariisiin, esiintyen siellä orkesterinsa kanssa.  Ja jo ennen tangon 1980-luvun ”virallista ylösnousemusta”, tangon henki pihisi Pariisissa. ”In the 1960s and 1970s, thanks to the expatriate Argentine musicians, interest in tango music was revitalized in Paris and, to a somewhat lesser degree, other countries around the world. In 1981, Paris opened its first tanguera, a small club in the city center, called Trottoirs de Buenos Aires”.
Se, että tangomanian 1980-luvulla aiheuttanut Tango Argentino –esitys ylipäätään pantiin pystyyn oli pienestä sattumasta kiinni. Pariisin Chatelet-teatterissa oli vuodelle  1984 suunniteltuun ohjelmaan jäänyt tasan yhden viikon ”aukkopaikka”, josta manageri mainitsi argentiinalaiselle, Pariisissa asuvalle  teatterimiehelle Jorge Lavellille. Tällä oli puolestaan sattumalta ollut Argentiinasta vieraina kaksi ystävää, jotka olivat pohdiskelleet mahdollisuutta tehdä teatteriesitys tangon historiasta.  Idea otettiin ”aukkopaikan täyttäjäksi”, joskin minimaalisella budjetilla. Niinpä muusikot ja tanssijat kuljetettiin Argentiinasta armeijan kuljetuskoneen ruumassa!  Liput eivät juuri menneet kaupaksi, vaikka niitä tarjottiin jo ilmaiseksikin, ja ensi-illan katsomossa oli vain satakunta ihmistä. Nämä kuitenkin lumoutuivat esityksestä, heidän joukossaan olleet kriitikkot mukaan lukien, ja lehtiin ilmesty ylistäviä arvosteluja. Loppu on historiaa: viikoksi suunniteltu esityajakso venyi kuukaudeksi, esitys keräsi seitsemäntuhatta katsojaa, ja lähti Pariisista maailmaa valloittamaan.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana kirja antaa ymmärtää, että esitetyt  tanssit olivat aluksi lähempänä Buenos Airesin milongosissa tanssittavaa normitangoa, ja että show-tyyppisiä elementtejä tuli mukaan vasta matkan varrella. ”In 1986 some dancers had abandoned salon style and began doing exaggerated dips and jumps  ̶  called Tango Fantasia or Stage Tango”. Nämä tanssijat saivat Yhdysvalloissa niin kovat aplodit, että muutkin tanssijat alkoivat matkia heitä  ̶  aiheuttaen ympäri maailmaa levinneen väärinkäsityksen argentiinalaisesta tangosta.