torstai 18. elokuuta 2016

KRISTIAN SALIKOSKI − Tangoa ja Alexander-tekniikkaa


Amigos del Tangon kesäleirillä Petäyksessä sain vihdoinkin tilaisuuden tavata Kristianin, jonka kanssa olin meilien välityksellä vaihtanut ajatuksia jo joitakin vuosia sitten.  Osallistuin hänen vetämäänsä Aleksander-tekniikan seminaariin, jonka jälkeen vietimme hotellin lämpiössä rauhallisen keskusteluhetken.

Minulle muodostui vahva kuva asioihin syvällisesti suhtautuvasta, omia teitään etsivästä henkilöstä, jonka rauhallista olemusta oli helppo lähestyä. Toivon että niin sanottujen faktojen lisäksi onnistuisin punomaan tähän henkilökuvaan jonkin hienosyisemmänkin juonteen.

LIIKE JA LÄHEISYYS
"Olen aina ollut tosi liikkuvainen", Kristian toteaa.  Myös tanssin harrastaminen liittyy hänellä kehon ja mielen vaatimukseen olla liikkeellä.  Kristian tutustui aikoinaan samanaikaisesti sekä argentiinalaisen tangoon että kontakti-improvisaatioon − molemmat liikuntamuotoja, joissa kosketus on keskeinen elementti.  Pyydän Kristiania kertomaan tarkemmin mitä kontakti-improvisaatio on, ja mitä se on hänelle merkinnyt. 
Kontakti-improvisaatio on yksi ns. uuden tanssin muoto. Se poikkeaa monista muista tansseista mm. siinä että viejän ja seuraavan roolit elävät jatkuvasti, tanssijat voivat tanssia tilassa myös yksin ja välillä tanssitaan kolmistaan tai isommallakin kokoonpanolla. Seuraaminen ja vieminen tapahtuu kontaktipisteen kuuntelemisen kautta. Tanssi tapahtuu myös monilla eri tasoilla: lattialla rullaillen, nelinkontin, seisten tai ”lentäen” esimerkiksi toisen vartalon tukemana.

Kontakti-improvisaation riemua.

Kristian suosittelee kontakti-improvisaatiota kaikille ikään katsomatta. Se voi alkuun tuntua todella kummalliselta ja haastavalta mutta siinä on niin paljon sellaisia laatuja jotka liikkeen riemun lisäksi täyttävät sielun lämmöllä ja rakkaudella. Vinkiksi mainittakoon että Helsingissä on yksi maailman parhaista, ellei paras Kontakti-improvisaation yhteisö. Eikö tämä kuulostakin kummalliselta maassa jossa tuntemattomien kosketusta kartetaan välillä kuin ruttoa?, Kristian kysyy.

ARGENTIINAAN TANGOA OPPIMAAN
Vuonna 2007 Kristian kävi ensimmäisillä tangotunneillaan Helsingissä, mutta kaksi tuntia riitti tukahduttamaan aloittelijan innon. Hän koki liian vaihtoehdottomana että 8 askeleen peruskuvioon yhdistettiin tunneittain uusi osio, jossa saattoi olla voleoita, ganchoja ja colgadoja − ja musiikki rajoittui Piazzollaan. Kristian päätteli että ”tämä ei ole minua varten”. Tango kuitenkin löysi tiensä Kristianin elämään hänen asuessaan opintojensa vuoksi Buenos Airesissa. Opetusmetodien ollessa lempeämmät tango näytti todellisen luonteensa ja löysi nopeasti paikkansa miehen sydämestä.

Madridissa tangotunnilla 2008

Vuonna 2008 tangoharrastus jatkui Madridissa, jossa Kristian vietti puoli vuotta Finnpron korkeakoulu­harjoittelijana. Tämä oli ikään kuin suojatyöpaikka, jonka varjolla Kristian pääsi tanssimaan enemmän kuin mitä Helsingissä olisi tuolloin ollut mahdollista. Intensiiviseksi syventynyt tanssiharrastus vaikutti suuresti opintoihin ja niihin liittyvän gradun viimeistelyyn. Työstä ei tuntunut tulevan millään valmista, kunnes mies päätti hylätä vanhan tutkimusaiheensa täysin ja suunnata mielenkiintonsa rakkaaseen harrastukseensa – Tangoon.

TANSSIGRADU
Helsingin yliopiston Maailman kulttuurien laitokselta vuonna 2012 julkaistun gradua Sukupuolittuneet Syleilyt varten haastateltiin 147 argentiinalaisen tangon harrastajaa kyselylomakkeella ja 13 harrastajaa henkilökohtaisessa tapaamisessa keskustelupiireissä.

Gradun otsikkosivu (nettikopio).

Gradun yhteenvedossa hän toteaa tutkineensa millaista tango on tanssijoiden kokemana ja millaisia merkityksiä he antavat harrastukselleen, ja että aihetta on lähestytty ensisijaisesti sukupuolen ja kehollisuuden näkökulmasta.  Harrastajien kokemuksista ilmeni mm. että  tango on koskettamista ja kosketetuksi tulemista, sekä liikkeen tuomaa nautintoa ja yhteistä musiikin tulkintaa. Gradu sai lehdistössä monipuolista huomiota.

MUSIIKKI & DJ-TYÖT
Kristian kertoo aloittaneensa argentiinalaisen tangomusiikin keräämisen Madridissa. DJ-soitot hän aloitti Suomeen palattuaan, ja kuusi vuotta putkeen hän toimi "tosi aktiivisesti". Keikkoja oli viikossa kolmekin, ja toiminta ulottui ennen pitkää myös ulkomaille. Mieleen tulevat soittokeikat Bergenissä, Oslossa, Jurmalassa, Vilnassa, Berliinissä, Madridissa − ja sokerina pohjalla DJ-keikka Buenos Airesin legendaarisessa huippupaikassa Salon Canningissa.

Soittamassa Bendita Milongassa Buenos Airesissa 2010

Utelen Kristianilta hänen musiikkimaustaan, niin tanssijana kuin DJ:nä − ja että onko näiden välillä eroa? Saan vastaukseksi, että hänen makunsa on niissä yhteinen, mutta ajan myötä DJ:nä, kuten myös tanssijana, kasvaa.  Aluksi Kristian muistelee opiskelleensa lukemattomia tunteja netistä ja ulkomaisia DJ-kollegoita konsultoiden sitä miten ”homma tulisi hoitaa”.  Hän pyrki tarjoamaan Helsingin ja jonkin ajan päästä muun Suomen milogoissa musiikin niin kuin se tehdään maailmalla, tietämättä vielä tässä vaiheessa juurikaan sitä että eri kaupungeissa, maissa, mantereilla ja varsinkin Buenos Airesissa DJ:t soittavat hyvinkin eri lailla. 
Myöhemmin DJ-työssä oma persoona sai isomman roolin. Oli vaihe jossa oman musiikkituntemuksen esille tuominen tuntui tärkeältä. Vaikka mies on viime vuodet tullut tunnetuksi hyvin tiukasta perinteistä soittolinjasta, hän muistelee lämmöllä kausia jolloin hän soitti paljon vaihtoehtoista musiikkia. Löytyy kokoelmasta kuulemma ”helmiä” jossa usein kovin pitkistä elektrotango-biisestä on miksattu yhteen tandoja. Näin jälkikäteen katseltuna juttu lähti lapasesta moneen otteeseen, kun lähes kaikki kivet tuli käännetyksi. Nuoruuden hölmöilyille hän tänään naurahtaa.
Viime aikoina, kun hän on soittanut vähemmän,  traditioiden entistä tiukempi kunnioittaminen on uudelleen saanut jalansijaa. Kun pyydän Kristiania nimeämään eniten soittamia orkestereitaan, hän toteaa keikkojen rakentuvan D´Arienzon, Troilon, Di Sarlin, Pugliesen ja Tanturin musiikin ympärille. Niiden väliin voi aika ajoin sujauttaa jotain muuta sopivaa.

ALEXANDER-TEKNIIKKA
Tämä harrastus tuli Kristianin elämään henkilökohtaisesta syystä. Aloitettuaan argentiinalaisen tangon tanssimisen hän koki että vaikka niin musiikki kuin parin läheisyys oli nautittavaa, tanssitilanne jännitti häntä: ”olin niin täynnä jännityksiä että hädin tuskin hengitin”.  Kuultuaan Alexandertekniikan jännitteitä laukaisevasta vaikutuksesta, hän toivoi saavansa siitä avun.
Kristian tutustui tekniikkaan Madridissa, ottamalla usean kuukauden ajan yksityistunteja 1-2 kertaa viikossa. Suomeen palattuaan hänen kiinnostuksensa säilyi, mutta muutaman vuoden säännöllisten yksityistuntien jälkeen hän päätyi siihen, ettei päässyt oppimisessa tarpeeksi syvälle, ja hän päätti aloittaa 3 vuotta kestävän opettajakoulutuksen. Ajatus että hän joskus oikeasti opettaisi muita oli täydellisyyden tavoittelijalle siinä vaiheessa kuitenkin kaukainen. Kristian opiskeli aluksi Suomen siihen aikaan ainoassa koulutuspisteessä Orivedellä ja sen jälkeen Berliinissä, josta valmistui Alexandertekniikan ohjaajaksi vuonna 2014.

Berliinissä AT-koulun puolivälissä tango-opettaja Fernando Nahmijaksen kanssa


Nykyään ohjaajaksi voi opiskella myös Kuopiossa, mutta säännöllisesti ammattiaan harjoittavia ohjaajia on Suomessa edelleen melko vähän. Pääkaupunkiseudulla lienee 10-15 ja koko muussa maassa saman verran. Kristian on Suomen ainoa Alexandertekniikan ohjaaja, joka hyödyntää opetuksessaan tangotaustaa. Lähin toinen tällainen ohjaaja löytyy Saksasta.




Oppilaiden palaute on Kristianille tärkeä kehittääkseen itseään jatkuvasti opettajana. Hänen Alexanderteknikkka-tuntinsa ovat avoinna kaikkien lajien tanssijoille. Lisää monipuolisuutta ja personallisuutta hän hakee opetukseensa yhdestelemällä Alexandertekniikan tunneilleen kontati-improvisaation elementtejä, kuten tuoressa ryhmäopetuksessa Pinnan alla - Vapaana tuntemaan ja oppimaan. Sen selostetekstissä ´varoitetaan´, että "tutkimamme teemat voivat olla haasteellisia varsinkin mielelle". Hän totteaa naurahtaen, että jotkut ovat alkaneet pitää häntä kummajaisena, tai jopa pelottavana. Ja vaikka hän Berliinissä on osallistunut myös queer-henkisiin nude-sessioihin, niin "minun tunneilla ollaan kyllä vaatteissa", eikä "seksuaalisesta orintaatiostani pidä tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä". 

KAHDEN A:n YHTEISPELI
"Kaipaako argentiinalaisen tangon tanssija Alexander-tekniikkaa?" Kristian kysyy retorisesti, ja vastaa että jos on tanssiinsa tyytyväinen ja se tuntuu mukavalta, niin ei välttämättä. Mutta jos haluaa tanssinsa vapaammaksi ja kehon käytön luonnollisemmaksi, vastaus on kyllä.
Entä kuinka nopeasti tanssija saa Alexander-tekniikasta avun? Kristian kertoo itse saneensa jännittämiseensä nopeasti hieman apua, mutta asian työstäminen "on äärimmäisen haastava", ja jatkuu edelleen.  Hän sanoo, hieman mutkia suoristaen, että hänen kokemuksensa mukaan Alexander-tekniikan hyötyjä on alussa helpompaa tuoda seuraajan kuin viejän rooliin − mutta henkilökohtaiset tekijät vaikuttavat enemmän siihen millaiseksi oppimisprosessi muodostuu. Kristian kannustaa myös viejiä ottamaan tekniikan perusteet tanssi­harjoit­telunsa pohjalle. Siitä ei ainakaan ole mitään haittaa, hän lupaa veikeästi, mutta hyödyt voivat olla todella silmät avaavat ja voivat kuin yllättäen siirtyä myös arkeen ja jopa ihmissuhteisiin.
Hän toteaa myös, että yleisiltä Alexander-tekniikan tunneilta on hankalampaa kuljettaa oppimaansa tanssiin kuin erityisesti tanssijoille tarkoitetuilta tunneilta, joita hän itse pitää. Mutta silloinkin asia vaatii jatkuvaa työstämistä − eikä koskaan tule "valmista".  Kristian pitää yksityistunteja ehdottoman tärkeinä, sillä ohjaajan työskentely "hands on" on keskeinen asia.

PETÄYKSEN SEMINAARI
Aiempi kokemukseni Alexandertekniikasta oli muutaman vuoden takaa, rajoittuen viikonlopun kestäneeseen peruskurssiin sekä yhteensä tusinaan yksityistunteja, kahdelta eri ohjaajalla.  Niiden perustella mielikuvani Alexandertekniikasta olivat varsin "keholliset", joten yllätyin positiivisesti siitä, miten vahvasti myös mieleen liittyvät aspektit tuntuivat olevan Kristianin tunnilla agendalla − osin huomaamattomasti.

Kristian vetämässä ´taikapiiriään´.

Kristianin rauhallinen, pohdiskeleva olemus viritti parinkymmenen osallistujan rinkiin eräänlaisen taikapiirin tunnelman.  Aluksi meiltä udeltiin käsityksiämme siitä, mihin Alexandertekniikka pyrkii, ja monella olikin siitä mielikuva. Kuitenkaan, näin todettiin, tavoitteena ei ole tavanomainen "rentous", vaan turhista jännitteistä irtipäästäminen. Tiedostamisen ja hyväksymisen kautta edetään. Lempeys itseään kohtaan onkin olennainen, joskin haastava osa prosessia. Keskusteleva vuorovaikutus vetäjän ja ryhmäläisten välillä jatkui läpi koko seminaarin.
Harjoitteita tehtiin makuuasennossa, seisten ja kävellen. Voimakkaimmin mieleeni jäi paikallaan seisten tehty harjoite, jossa pareittain oltiin usean askeleen päässä toisesta. Aluksi keskityttiin omaan läsnäoloon tilassa. Sen jälkeen ulotettiin läsnäolon tietoisuus koskemaan myös vastapäistä henkilöä; ensin katse-etäisyydeltä ja sitten kevyellä käden kosketuksella. Lopuksi pyrittiin aistimaan koko ryhmän läsnäolo.

JÄLKIMIETTEITÄ
Alexandertekniikan parhaiten tunnettu tavoite on fyysisten jännitteiden purku. Mielenkiintoisimmat näkökohdat löytynevät kuitenkin fyysisen ja psyykkisen minän rajapinnalta, alue johon Kristian selvästi on tuntenut mielenkiintoa.
Toisen henkilön, tanssiparin, tasavertainen arvottaminen − edellä selostetun harjoitteen tapaan − ei meiltä onnistu, jos liian ahnain mielin janoamme omalle *ihanalle* tanssillemme ylimaallista täydellistäjää. Ja koko tanssiryhmän läsnäolon aistiminen epäilemättä myös auttaa asemoimaan itsensä oikean kokoiseksi.
Kristian kertoo joutuneensa kokemaan kehon ja mielen vahvan kytköksen, kun hän vuonna 2014 kävi läpi voimakkaan masennuskauden, joka vei hänet kirjaimellisesti sängyn pohjalle. Saatuaan kokea, että mieli ja keho voivat myös toipua, moni asia sai uuden arvon, ja "tavallinen arki on arvokasta".
Haastattelija toivottaa oman tiensä kulkijalle ja tangon syvemmän olemuksen etsijälle mielenkiintoisia polkuja kuljettavaksi − ja pyöräilyfriikille mielenkiintoisia etappeja!

Kristian Salikosken Facebook-kuvia.

KIRJALLISUUTTA
Kristian Salikosken gradu. http://docplayer.fi/2958862-Sukupuolittuneet-syleilyt-argentiinalaisen-tangon-populaarin-heijastumat-koetussa-kehollisuudessa.html  Linkki
Lisälukemista Alexandertekniikasta: http://www.finstat.fi/miten-alexander-tekniikka-toimii/ Linkki

Kehitteillä oleva kotisivu: http://www.kristiansalikoski.com/  Linkki